keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Biotiinista

Elikkä tässä postauksessa kerron biotiineista jotka vahvistavat kynsiä ja tehostavat hiusten kasvua.

      Mullahan on aina ollut todella ohuet hiukset. Ja kun kampaan/harjaan niitä, niin tuntuu että kaikki hiukset lähtevät irti. En tykkää yhtään tämmöisistä ohuista hiuksista jotenka päätin ostaa niihin apua antavia tabletteja
.  
          Jonkin aikaa luettua netistä eri sivuistoilla olevista keskusteluista biotiini nimisistä tableteista asiaa. Aluksi olin hyvin epävarma, että tehoavatko nuo muka oikeasti hiuksiin. Ihmiset niissä keskusteluissa ainakin olivat paljon kehuneet sitä tuotetta ja kertoivat, että niiden hiukset ainakin paksuni ja kasvoi pituutta nopeammin. Sitten päätin, että minäkin kävisin ostamassa niitä ja syön sen yhen kuurin ajan niitä ja katson sitten, että tapahtuuko hiuksissa muutosta. 


Biotiini on vesiliukoinen vitamiini, jolla on keskeinen tehtävä kehon proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien aineenvaihdunnassa ja bakteereja vastustavien entsyymien aktivoinnissa. Monet kehon entsyymijärjestelmät vaativat toimiakseen biotiinia. 

Lisäravinteena nautittu biotiini vahvistaa myös ihoa ja hiuksia sekä estää hiustenlähtöä. Biotiini vahvistaa ratkaisevasti myös kynsiä. 

Hyviä biotiinin lähteitä ruuassa ovat:
  • hiiva (100-200 µg/100g),
  • soijajauho (60-70 µg),
  • viljatuotteet (3-30 µg),
  • maksa ja munuainen (27-39 µg),
  • munankeltuainen (16 µg).


Menin maanantaina käymään apteekissa ja ostin sieltä tuon biotiini rasian. Tuossa pakkauksessa on 60 tablettia ja yhdessä 5 mg biotiinia. Halusin ostaa noita vahvoja ihan sen takia, että katson onko niistä apua mun hiuksiin.  Saantisuosituksessa on että 1 tabletti/päivä, mutta itse niitä otan 2kpl. Luin netistä että voiko yliannostuksella olla haittavaikutuksia ja siellä oli näin: tiedossa ei ole tunnettuja riskejä biotiinin yliannostuksesta. 

Nyt olen syönyt noita kolme päivää ja hiukset tuntuvat hiukan paksummilta, kuin ennen. Tai sitten vain kuvittelen että ne tuntuisivat paksummilta, en tiedä. Voi myös olla että olen kärsinyt biotiinin puutteesta. Nyt vain sitten syön kuurin loppuun ja reilun kuukauden päästä varmaan alkaa näkyä tuloksia, jos hiuksissa on tapahtunut jotakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti